perjantai 5. joulukuuta 2008

Haahuilua

5.12.08 perjantai

Olemme lähestymässä joulua. Sitä ei voi olla huomaamatta. Kauppiaat toivovat suurta joulumyyntiä, tavalliset ihmiset kai vain joulurauhaa tai kuka sitten mitäkin. Mistä voisinkaan tietää, mutta siitä olen varma, että rakkautta ja ystävyyttä eniten kaivataan. Nyt, kun oma eristyselämäni on ohi, vaikka oikeastaanhan se on ollut Jasminen eristyselämää, mutta vaikutti myös minun liikkumisiini, niin en tosiaan aina edes tiedä, minne menisin ja mitä tekisin. Oikeastaan olotilani on aika outo, enkä oikeastaan halua mennä minnekään.

Eilen 4.12.08 kuitenkin käväisin keskustassa, itseasiassa olin menossa aivan muualle, mutta raitiovaunu, jolla aioin mennä, oli vaihtanut reittiä Etyj:n takia ja meninkin sitten lopulta bussilla. Olisin myöhästynyt niin paljon silloin jo alkaneesta tilaisuudesta, että menin ensin kirjastoon ja sitten katselin vain kauppojen ikkunoita. Otin pari kännykkäkuvaa omaperäisesti koristellusta kukkakaupan ikkunasta.

Toisessa kuvassa on kai tyypillisesti suomalainen poro vasoineen, tosin aika "puupökkelömäisesti" toteutettuna, ja toisessa kuvassa on sitten amerikkalainen bambi heinistä koottuna. Omaperäinen toteutus kieltämättä sekin. Saman kukkakaupan ikkunoista molemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita